”Aikuisten pitäisi kuunnella enemmän lapsia”, toivovat lapset – Sairastuneelle lapselle on tärkeää tulla kuulluksi
Kun lapsi sairastuu, aikuisilta tarvitaan kuuntelemisen taitoa. Tämä korostui eri-ikäisten lasten mielipiteissä, kun lapsiasiavaltuutettu tapasi heitä ja keskusteli heidän kanssaan terveydestä. Lapset painottivat, että kuuntelemista, lapsen näkökulmaan asettumista ja sopivien vuorovaikutuksen tapojen etsimistä tarvitaan, kun sairastunutta lasta hoidetaan ja kun lapselle etsitään apua.

Lapsiasiavaltuutettu keskusteli terveydestä esi-, ala- ja yläkoululaisten sekä sairaalakoulua käyvien lasten kanssa kevään 2023 aikana. Tapaamisissa yhteensä 78 lasta kertoi ajatuksiaan esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu, kun sairastuu, millaista apua he ovat saaneet ja mitä aikuisten pitäisi huomioida hoitaessaan lapsia.
”Älä puhu lapselle rumasti tai rajusti”
Esikoululaiset kuvasivat sairastamista fyysisten oireiden kautta. Kun sairastuu, voi tulla pahoinvointia, kuumetta tai kipuja. Avuksi on silloin lepääminen, juominen, lääkkeet ja vanhempien hellyys. Mieltä voivat piristää eläimet, herkut, leikkiminen, pelaaminen tai television katsominen. Lapset tunnistivat, että joskus apua saadakseen täytyy mennä sairaalaan.
”Kun mä sairastun, mä aina nukun. Ja sit äiti ja iskä halaa mua, ja mä saan vettä ja syödä matokarkkeja. Ja sit vähän juoda pillimehua ja kattoo teeveetä. Ja sit mä saan syödä sipsejä.” (esikoululainen)
Hoitotilanteissa lapset toivoivat aikuisilta rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä. Vaikka lapset olisivat tehneet jotain väärin, suuttuminen tai rumasti puhuminen ei auta heitä. Lapsetkin tarvitsevat hoitotilanteissa lohdutusta ja ymmärrystä.
Aikuisten pitäisi esimerkiksi puhua hoitoon liittyvistä asioista suoraan lapselle, ei hänen vanhemmilleen. Lisäksi lasten mielestä on tärkeää, että aikuiset huomioivat heidän yksilölliset tarpeensa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lapselle sopivan kommunikointitavan käyttämistä.
”Minua on autettu paljon ja olin huolissani”
Suurin osa lapsista kertoi lapsiasiavaltuutetulle saaneensa apua, kun on sitä tarvinnut. Osa lapsista kertoi kuitenkin jääneensä ilman apua, koska aikuiset eivät ottaneet heidän ongelmiaan ja tarpeitaan vakavasti tai koska he eivät olleet halunneet tai uskaltaneet kertoa kellekään aikuiselle ongelmistaan.
”Jos nuori sanoo, että tarvitsen apua ja saa sitä vuoden päästä, niin siinä välissä se ehtii vaikka kuolla itsemurhaan, kun se on niin paha. Mutta sitten kun se on kuollu, niin sanotaan, että kyllä me yritimme parhaamme mutta. Nuoria ei kuunnella silleen.” (sairaalakoulua käyvä lapsi)
Apua saaneet lapset olivat pääosin tyytyväisiä saamaansa kohteluun: heidän huolensa on otettu huomioon ja kohtelu on ollut ammattimaista ja hienovaraista. Kielteiset kokemukset liittyivät siihen, että avunantajalla on ollut kiireitä, lapsi on joutunut odottamaan apua, avunantaja ei ole ymmärtänyt kunnolla suomea tai kohtelu on ollut huonoa tai tylyä. Myöskään ammattilaisten tietotaso ei aina ole lasten mukaan riittävä.
”Päättäjät voivat kuunnella nuoria”
Avun saaminen läheisiltä ihmisiltä edistää lasten mielestä heidän terveyttään. Lapset kokevat, että apua saa läheisiltä aikuisilta ja kavereilta, kun sitä vain uskaltaa pyytää ja puhuu avoimesti tunteistaan ja mahdollisista ongelmistaan.
”Lapset voivat puhua avoimesti tunteistaan. Vanhemmat voivat tukea lasta.” (yläkoululainen)
Myös toimivaa terveydenhuoltoa pidetään tärkeänä terveyttä edistävänä asiana. Päättäjiltä lapset toivoivat lasten mielipiteiden ja toiveiden kuuntelemista sekä lasten terveyden kannalta hyvien valintojen tekemistä ja lapsille turvallisen ympäristön rakentamista.
”Päättäjät [voivat vaikuttaa lasten terveyteen] silleen, että ne käyttää rahaa vähemmän kaikkiin muihin juttuihin ja lasten terveyteen käyttää enemmän.” (alakoululainen)
”Lasten näkemyksissä korostuu toisaalta luottamus siihen, että niin läheisiltä ihmisiltä kuin ammattilaisilta voi saada tarvitessaan apua. Toisaalta lasten näkemyksissä tulee esille huoli siitä, mitä tapahtuu, jos apua ei saakaan ajoissa tai jos lapsen näkökulmaa ei ymmärretä. Terveys on hyvän arjen, yhteiskunnan ja tulevaisuuden perusta. Siksi lasten terveyteen kannattaa panostaa”, sanoo erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi TuukkanenErikoistutkija | Specialforskare
Puh:0295 666 851terhi.tuukkanen@oikeus.fiElina PekkarinenLapsiasiavaltuutettu
Puh:0295 666 858elina.pekkarinen@oikeus.fiMari LaitinenHallinnollinen avustaja
Lapsiasiavaltuutetun haastattelupyynnöt
Linkit
Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka tehtävänä on edistää ja arvioida lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista Suomessa. Lasten tapaaminen ja heidän näkemystensä välittäminen päättäjille on lapsiasiavaltuutetun lakisääteinen tehtävä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu
Kutsu Lapsibarometrin 2025 julkaisutilaisuuteen8.5.2025 13:52:21 EEST | Kutsu
Lapsibarometri 2025 "Leikki on parasta" – lasten näkemyksiä eskarista julkaistaan tiistaina 13.5. Tervetuloa etäyhteydellä järjestettävään julkaisutilaisuuteen 13.5. klo 10.00–11.30.
Kriittinen ajankohta lasten asioiden parantamiseksi on nyt10.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Den kritiska tidpunkten att förbättra barnens angelägenheter är nu
Kutsu lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksen julkaisutilaisuuteen3.4.2025 08:34:34 EEST | Kutsu
Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomus 2024 "Unelmien koulussa saa olla oma itsensä" luovutetaan valtioneuvostolle torstaina 10.4. Julkaisutilaisuus klo 10.00-11.30 järjestetään etäyhteydellä, ja se on kaikille avoin.
Päätöksenteossa on kuultava myös pienten lasten näkemyksiä25.2.2025 07:42:00 EET | Tiedote
I beslutsfattandet ska även små barns åsikter höras
Lastensuojelun sijaishuollossa asuvat nuoret tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa20.2.2025 07:16:00 EET | Tiedote
Unga som bor i barnskyddets vård utom hemmet behöver kärlek och omsorg
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme